.

.

.

SagaLife pukee, sisustaa ja asustaa. Kierrättää ja ehostaa arkeen ja juhlaan. Koruja, pukuja, sisustusta, elämääni kaiken keskellä. Lue ja tutustu.

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Huovutetut tossut





Kun kaikki muutkin.
Siispä minäkin.
Pakko oli kokeilla neulottuja ja huovutettuja lasten tossuja.
Perus huovutettuja olen tosin ensimmäiset tainnut tehdä jo 30 vuotta sitten ensimmäiset, mutta nämä on minulle aivan uutta.

Neuloin ihan tavallisen varrettoman sukan Novitan Jokilangasta.
Kolmosen puikoilla, 12 silmukkaa per puikko.
Joka toinen kerros oikein, joka toinen nurin, jotta neuleesta tulee kuohkeampi.



Pyöräytin kahteen kertaan 40 asteessa... Ihan varmuudeksi, mutta koko vähän pieneni liikaa.
Oli siis pakko venyttää tossua sopivan kokoisen kengän päällä.
Siten näistä sain 23-24 kokoiset.
Menee jalkaan jonka mitta 14-15 senttiä.




Huovutettuihin tossuihin virkkasin vielä Novitan Nallesta palmikkovarret.
Yksinkertaiset kiertopalmikot, neljällä silmukalla.





Ja tottakai vielä kukat varsiin.
Nyt on Onskulla sievät tossu.

Kun vielä ompelin nahkapaikat pohjaan.
Eivät ole niin liukkaat lattialla, juoksennella 1,8 vuotisen.


lauantai 27. joulukuuta 2014

Junasukkaa pukkaa...




Junasukan malliin olen mieltynyt kovasti. 
Tänä vuonnakin Onskuli sai pukin paketeista kahdet.

Tuon perus, vauvakoon muunsin nyt kokoon 23/24
Eli tuollainen 14-15 senttiä, joka tuon reilu 1,5 vuotiaan jalalla on mittaa.

Lankana näissä kummassakin on Novitan Nalle.
Ei ehkä kaikken vahvin mahdollinen sukaksi, mutta toivotaan, että pienen menossa kestää sen aikaa, 
kuin jalkaan mahtuvatkin.


perjantai 26. joulukuuta 2014

Joulu 2014








Mistä on meidän joulu tehty...
Kauralastuista ja hedelmäkakusta.....
Siirappipipareista....
Joulutortuista....

Herkuista...
          Rocky Roadista ja itsetehdyistä suklaista.






 Lahjoista...
Tunteista....
Aidoista....



Juhlaan puetusta kodista...























Ja pikkutontusta, rakkaasta...
Joka tuntuu jatkavan mamman sormenjäljillä....



torstai 18. joulukuuta 2014

Virkkaa tähti, ohje



Joulunaikaa.

Hitailla on käyty täällä viime aikoina.
Taitaa olla viimeiset pari vuotta hitaita, mun kohdalla.

Näin joulunaikaan on kiva vaikka virkkailla näitä:



Nykyisin taitaa netti olla pullollaan ohjeita tähänkin tähteen.
Aikoinaan kuvittelin keksineeni uudenmallin, mutta tämänkin tähden on sen jälkeen keksinyt moni muukin.

Tässä kuitenkin se ihan mun oma "alkuperäinen" ohje:

VIRKKAA TÄHTI:



keskiviikko 22. lokakuuta 2014

"Etiäiskakkua"



Tänään on juhlittu.
Montakin hyvää viimepäivien asiaa saa mennä tällä samalla Hymiökakulla.
Ja tänään vietettiin vielä kivassa seurassa "Etiäisiä"..... :) :)

Taisin luvata, etten enää ikinä lupaile bloggausryhdistäytymistä.
Mutta luulen, että eiliset hyvät uutiset edesauttavat sitä, 
että ei minusta niin helpolla vaan eroon pääse.

Nyt on lupa blogata oikein luvan kanssa.
I'm so happy!!




Viimepäivät on vaan herkuteltu.
Minä olen niin hullaantunut juustoihin.
Sekä senjohdosta kasvattanut tälläisen masun:



-Sinua minä pyydän
Rakastelemaan 
iholtani 
viime vuosien kosketukset.


Hyväilemään
menneet päivät,
jotka omahyväisinä
huokailevat
ihohuokosissa.

Kosketa minua
Hyväile kaikkialta,
Kokoa kehoni uudelleen
siihen muottiin,
joka kykenee antamaan
pyyteettömän itsensä.
Lahjoittamaan
vastarakkauden
sitä janoavalle.

Ohjaa minut siihen satamaan,
josta purteni löytää
rauhan,
Ja kun aika on.
Opeta,
miten toista tulisi rakastaa,
että itselleenkin
löytäisi jotakin pysyvää.

                                 @ Saga Salin-Topp


tiistai 21. lokakuuta 2014

Leivosvuokavalot



Tästä se niinkun lähti. 
Työhuoneessa oli odotanut jo ties miten pitkään Prismasta ostetut näppärät muffarivuoat ja Hurrikaanin valosarja.
Olen niin pitkään himoinnut tälläisiä valoja, että pakko ne minunkin on saada.
Tänään ennen iltalenkkiä päätin, että nytpä puhkastaan vuokiin kolot ja asetellaan lamput paikoilleen.
Siihenhän ei paljon aikaa kuluisi.


25 vuokaa ja valoja oli 40, joten osaan asettelin valoja samaan kaksi kappaletta.



Tässä ne nyt sitten on.
Aikaa ei tosiaankaan mennyt kuin hetki ja valosarja oli valmis.



Vaikeampaa ja aikaavievempää olikin sitten löytää valoille hyvä paikka.
Sohvan takana tuntui ekana hyvältä sijoittelulta.
Mutta....Ei



Hakkasin kaksi koukkua seinään ja jo näytti paremmalta.
Vaan ei....
Ei sittenkään.
Tää nyt ei vaan yksinkertasesti näyttäny hyvältä.


Tähän nämä nyt lopulta päätyi.
Ja tässä saa olla....
Ehkä... :)

Voisi olla samantapaiset kivat makkarissakin.



sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Lahjatossut






Huh pa.. huijaa...
Onpas vierähtänyt tovi jos toinenkin.
Bloggaus on ollut hieman jäissä kaiken muun kiireen jaloissa pyörinyt ja kyräillyt vain taka-alalla.
Yli kolme kuukautta aikaa edellisestä päivityksestä.

Sen olen oppinut, että lupailut sikseen.
En aio todeta, että alan taas päivittää joka päivä, tai ainakin joka viikko.... tai ...  sillä niin tuskin tulee käymään.

Yli seitsemän vuotta tätä blogielämää takana, monia blogeja, alkuvuodet ahkerammin ... viime aikoina totaalisen bloggausyökötyksen turruttamana, olen oppinut, että lupailla ei pidä. 
Ei mitään.

Tässä nyt kuitenkin joitakin kuvia.
Tossut.
Sama hyväksi todettu malli, jolla olen virkannut ainakin viisi vuotta. TÄSSÄ PERUSOHJE 
Jota muunneltu kiinnityksen osalta.









sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Pöllökorviksia



Ai hitsi niin..... En taas muistanut, että tämä valokuvien valkoinen pohjaväri näyttää nykyisin blogissa harmalta. Enkä jaksa nyt lähteä kikkailemaan sen kanssa ja tuomaan kuvia tänne verkon kautta. 
Olkoon.
Mulla on nykysin niin harva tämä postaustahti, että unohtuu milloin mikäkin.




Tänään on tehty uusi satsi korvakoruja.
Korut lähtee ainakin verkkokauppaan myyntiin.



Väreinä löytyy lämpimän punainen.
Pirteä oranssi.
Kirkas sininen.
Ja upea violetti.
 Korvakorujen kokonaiskorkeus on 4,2 cm ja koruosan korkeus 2,2 cm
Koukut ovat kirurginterästä ja muuten nikkelivapaat korunosat.










Koruilla on kaupassa hintaa 16€ (sis.Alv+postin)
Kaikkia neljää väriä löytyy kutakin 7 paria valmiina.