.

.

.

SagaLife pukee, sisustaa ja asustaa. Kierrättää ja ehostaa arkeen ja juhlaan. Koruja, pukuja, sisustusta, elämääni kaiken keskellä. Lue ja tutustu.

torstai 25. heinäkuuta 2013

Pikkutytön virkattu lippis




Musta on tullut höperö-
no, sitähän se tytärkin äsken sanoi, kun lepertelin hölmön näköisenä Sydänkäpyselle.

Mutta nyt se höperyys kosketti jotakin muuta asiaa...
Eli sitä, että unohdin kokonaan, että minulta Ehtootorilla tilattiin tämä...
Hävettää.
Nolottaa.
Ja oikeesti hirvittää.

Laitoin äsken viestiä, vieläkö halutaan.
Ellei, niin tässä olisi vapaana yksi  

100% puuvilla oleva virkattu lippis,
kokoa 46-48 cm
Virkatulla kukalla, jonka mykiön sisällä vanu.


maanantai 8. heinäkuuta 2013

Bloggausmasennus...?



Kaapo meillä osaa nauttia kesästä.
Tosin mielellään hakeutuu metsikön puoleiselle pihanreunamalle makoilemaan, sinne missä ei ole liian kuuma.

Vaikka meillähän on sisälläkin viileää, paistaa aurinko miten hurmaavasti tahansa. 
Ja pimeää...
Valot saa laittaa neljän viiden aikoihin iltapäivästä, että näkee jotakin.
Metsikkö...
Suojaa...
Reunustaa...
Kätkee...
Luo jopa jonkinlaista maalaistunnelmaa.
Täällä on hyvä olla.
Elää onnellista, tavallista, arkielämää.




Kirjoittaminen.... Tässä sitä tuijottelen tätä tyhjää lootaa, johon pitäisi kirjoittaa jotain.
Ei oikein synny tekstiä.
Ei tähän blogiin, eikä muihinkaan.
Se tunne, että et vaan osaa kirjoittaa.
Se tunne, ettet ole aikoihin saanut mitään valmiiksi.


Mutta katsaus taaksepäin saa ajatukset lentämään.
Elämän leijailemaan hahtuvapilven lailla.
Hitaasti, lainehtien, lempeästi huokaillen.
Huomaa, että oikeastaan....
Tämän enempää en itseltäni koskaan, aikojen alussa olisi edes osannut vaatiakaan.
Olen onnelllinen, vaikka se suurin haave, tavoite, kirjoittamisen suhteen on edelleen kesken.

Mutta totta tässä hetkessä on kuitenkin se, 
että poden jonkinasteista bloggausmasennusta.

Olen elänyt tässä maailmassa.... blogimaailmassa jo suhteellisen kauan.
Aloitin aikanaan maaliskuussa 2007. Ja heti kättelyssä muistaakseni viidellä blogilla.
Oli ajatustenkirjaamis ( tämä yleisblogi)-, valokuvaus- ja runoblogit. Sekä kolme kirjoittajablogia...
Hubs...Aloitinkin siis kuudella..... ;O)

Tuosta on aikaa jo yli kuusi vuotta.
On kai jo aikakin masentua?
Vai pitäisikö sanoa, että olen tympääntynyt, urautunut, tylsistynyt.

Olen kirjoittanut ja kuvannut..... Ja kirjoittanut...Ja taas kirjoittanut.

Blogit ovat muuttaneet muotoaan.
Entinen, alkuperäinen avoimuus on muuttunut pikkusievistelyksi, omien sisimpien tunteiden sulkemiseksi pois tästä kaikesta.

Bloggaaja on julkista riistaa.
Eikä se mitään.
Olkoon vaan  niin.
Minun kohdallani vain tuo "julkinen riista" sai jossain vaiheessa, muutamia vuosia sitten ikävän lisämausteen.
Normaali seurattavana oleminen muutti muotoaan...
Se astui ensin askelen, sitten toisen, lähemmäksi muotoa, vainottu.

Viime vuodet olen saanut hyvin tarkkaan miettiä, 
mitä näppikseltäni päästelen ilmoille.... 
Toisaalta olen oppinut valmistamaan ansoja, kokeiluja, testauksia, miten tarkkaan liikkeitäni blogimaailmassa seurataan.
Viimeisin testi oli postaukseni 28. 5. 2013 ja se tuotti jälleen tuloksen.
Kala tarttui syöttiin ja toimitti asian eteenpäin, juuri niinkuin ajattelinkin. 
Asiaa, joka olikin pelkkää satua, mutta johon oletin tartuttavan.





Saanko minä tänään olla bloggausmasentunut, tämän yli kuuden vuoden jälkeen?
Saanhan?
Kaiken tämän jälkeen?

Olen miettinyt lopettamista.
Täydellistä lopettamista.
Mutta ei se onnistu.
Kaikki, koko toimintani pyörii niin netin ympärillä.
Nykypäivää.
Sitähän tämä on.

Saattaa vain olla aika uudistua.
Saattaa olla aika unohtaa tuo "varjo", joka on matkassani, kintereilläni jokaista askeltani blogimaailmassa seurannut hyvin tarkkaan.

Saattaa olla aika sanoa itselleni se minkä jo oikeastaan sisimmässsäni tiedänkin.

Minä en vaan enää jaksa välittää.
Olen vielä hetken bloggausmasentunut ja sitten...
Jatkan uudella tarmolla eteenpäin.



maanantai 1. heinäkuuta 2013

Mamman käpynen



Mamman pieni sydänkäpynen, sai eilen nimen. 
Reilu 30 vierasta oli juhlistamassa tuota arvokasta tilaisuutta, vain lähimmät.
Erittäin paljon mamman sydäntä lämmitti se asia, että sydänkäpysen nimeksi tuli juuri se nimi, jonka mamma aikoinaan olisi halunnut käpysen äidille..... 
Hauskaksi tuon nimen päätymisen käpyselle teki se, että tietämättä tästä asiasta oli käpysen isä ehdottanut juuri tuota nimeä.

Tiedättekö.
Minä olen niin äärettömän onnellinen.
Elämässä on kaikki juuri niin hyvin, kuin vain voi olla.