.

.

.

SagaLife pukee, sisustaa ja asustaa. Kierrättää ja ehostaa arkeen ja juhlaan. Koruja, pukuja, sisustusta, elämääni kaiken keskellä. Lue ja tutustu.

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Perjantai-illan hajatelmia








Tänään olen kuin vanha almanakka. Kaikki on tallessa sivuille, kaikesta vaan ei aina meinaa saada selvää......
Olen lässähtänyt tyhjä ilmapallo, roikkumassa tuolin selkänojalla, keikuttuaan aikansa katossa tarkkaillen maailmaa.


Olen kaksi päivää ahminut posket pullollaan suklaata. Ja minusta kun on kyse, ahmiminen, tai yleensäkin suklaan syöminen tarkoittaa sitä, että sitä sitten myös menee....
Tuollaiset 400 gramma kumpaisenakin päivänä, eilen ja tänään.
Tosin tänään painoni oli laskenut tuon samaisen 400 grammaa... ;O)
Laihduttaako suklaa?
Taidan aloittaa dietin. Sellaisen suklaadietin.


Koirapojan silmä on edelleen kipeä. Tippojen laiton kanssa on ongelmia.
Mutta kyllä me tästä. 


Viime viikonvaihteen kellonsiirto on herättänyt minussa vain positiivisia tunteita, nautin valoisammista illoista. Iltalenkin voi siirtää taas myöhäisempään ajankohtaan, kuten aina kesäaikaan.
                         *************************
Kaivoin pakastimesta karjalanpaistilihat huomisesksi, pojan lempiruokia. Ennen heinäkuista siviiliin astumista, ei kuuleman ole  kuin kaksi viikonloppua kiinni. 


Edessä olisi siivousviikonloppu. 
Siis pitäisi siivota, ajatus ei vaan kovasti kiehdo.


Taidan keittää iltateen.... olen teenisti.... ;O)
Kaivan virkkuukoukun esiin ja lankakerän kaapista.
Alan virkata elämään uusia värejä. Uutta raikasta pintaa.



keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Virkatut tyttöjen pipot




Taas näitä, samaisia virkattuja pipoja, 
joita täällä on ollut esillä aiemminkin.
Vaalenapunaisena, valkoisena, turkoosina.
Tämä on kokoa 54/56 cm
Lanka on Novitan Miami, 
50/50 puuvilla/akryyli.




Violetissa malli on sen verran erilainen, 
että reunaan on virkattu reunus kiinteillä silmukoilla.
Mutta kyllä tämä malli on sittenkin mukavampi ilman tuota reunusta.
Päänympärys tässä on piskuinen ,vain 52 cm...

Ei tämä laiskuus vaan minnekään tunnu katoavan.
Taitaa olla jo pysyvä olotila.
Tosin en tiedä, 
kannattaisikohan minun koko asiasta enää edes mainita,
alkaa vaan enemmän ketuttamaan.

Huomenna on päivä uusi....
Ja sen jälkeen kuusi...
On minulla ollut tapana sanoa.
Se kai pätee edelleen?

No, huomista odotan.
Taidetaan koirapojan kanssa kipittää äidille,
joka lupaili uunijuustoa.
Ehdoton herkku, sitä vaan ei voi vastustaa.


tiistai 27. maaliskuuta 2012

Takki






Tänään valmistui takki itselle. On taas tuo itselle ompelu jäänyt vähän taka-alalle.
Tämäkin takki on sellainen "jämpala-tuotos".
Kangas on samaa, jota käytin TÄHÄN baskeriin.
Kukkakuviot nyt menevät miten sattuu, mutta ilman sitä, ei tätä takkia olisi edes syntynyt, siis pakon sanelema juttu.
KAMALAA...Ei kuviokohdistusta...... :O(
Mutta onneksi kangas on niin "krims-kramsu-kirjava", ettei tuo ainakaan omaa silmää haittaa, vaikka tuleekin kuviokatkoksia.
Tosin eipä tämä oikein minulle omin kangasvalinta ole, juuri tuon kirjavuuden vuoksi, mutta menee tuo koirapojan kanssa ulkoillessa.
Vuoriksi leikkasin vanhan valkoisen lakanan.


Koirapoika parka...Raukka......Pieni...Piskuinen.....
Paha silmätulehdus oikeassa silmässä.
Nyt on tipat ja tulehduskipulääkitys päällä.


Minusta itsestäni on tullut niin LAISKA.... Vai olenko aina tälläinen ollutkin.
Olen kai....... Mutta....
Jotenkin tuntuu, että nyt erikoislaiskottaa.


Ja sitten yksi juttu....


Harmittaa, kun niin mielellään kävisin kommentoimassa jokaista blogia blogilistallani, mutta....
Kun niin monessa blogissa on nykyisin tuo harmillinen sanavahvistus päällä ja se hidastaa kommentointia niin vietävästi, että tukka meinaa nousta pystyyn.


Yhteen kommenttiin kun saa aikaa tuhraantumaan ihan vietävästi.


Sen takia tässä nyt vähän on ollut tuo sanainen arkku hiljaiselolla, kun ei vaan aika riitä, vaikka tahtoisi.... :O(


torstai 22. maaliskuuta 2012

Pipa kukalla










Tänään teki mieli tehdä vähän erilainen kukka...
Tässä se nyt sitten on.
Pipa itsessään on neulottu Novitan Miamista, kukka virkattu.
Kuusi erillistä terälehteä, keskustana virkattu pallo. Tupsut tässä pipossa on tehty myös virkatuista, täytetyistä palloista.
Yksinkertainen laatikkomallinen korvapipo, koko joka menee 50-52 senttiselle päänympärykselle.
Malli on sama kuten TÄSSÄ.


Ja sitten vähän niinkuin asian vierestä.
Nyt meinaan hävettää...... :O(
Unohdin viimeksi edellis viikolla hieroja-ajan....
Ei se vielä mitään,mies soitti ja antoi uuden.
Joka oli muuten tänään......-YHDELTÄ-............ :O(
Tänään en sitä UNOHTANUT.
MUTTA!!


Työhuoneessa minä kirosin ja manasin ja purin asiakkaan housun vyötäröä. Muistin siis hierojan.
Mutta... Kun minulla ei ole kelloa työhuoneessa.
Ja kurkkasin kännykkää klo 13.24.......  :O(


Vähänkö hävettää?
Oikeastaan hävettää niin paljon, etten tiedä, miten kehtaan soittaa ja kysyä, että mitäs nyt?



maanantai 19. maaliskuuta 2012

Virkatut lippikset










Kaksi virkattua lippistä. Malli näissä on sama vanha, 
hyväksi todettu.
Puolipylväitä, lippa ja reunus kiinteilläsilmukoilla.
Lankana Novitan Miami.
Kummankin hatun ympärysmitta/koko on 54/56 cm.

Ja tyttöjen lipppiksiähän näistä sitten lopulta tuli, 
tuon toiselle sivulle liitetyn kukan "ansiosta".
Kuvat vaan näemmä taas ovat jälleen kerran hivenen epätarkkoja,
tai peremminkin osassa värit vähän hailukoita.

*******

Tutkin tuossa tänään tuota bloggerin lisätilan ostamistakin.
Periaatteessa olen maksamista vastaan.
Mutta, katsotaan nyt.

Ensihätään kuitenkin sain lisätilaa muuttamalla Picasaan tallennettuina olevien kuvien kokoja.
Samalla huomasin, etten koko Picasaan ole koskaan välittänyt tutustua sen paremmin....
Sillä sieltähän löytyy vaikka mitä...
Mm. kuvien muokkausominaisuuksia.
Ja siihen liittyen melkoinen määrää esim.
kirjasinmalleja,kehyksiä jne.
Kenelle vaan on samalla lailla käynyt kuin minulle, 
että Picasan ominaisuudet ovat jääneet vieraiksi...
Suosittelen perehtymistä asiaan.



lauantai 17. maaliskuuta 2012

Hengissä ollaan...




Kuvien lisäys kokeilu......




Piti vain tulla ilmoittelemaan, että hengissä ollaan, 
vaikka hiljaista onkin.
Ei vaan ehdi, vaikka haluaisi... :O(

Kuvatkin on nyt mitä on....
Kaapon kännykällä napatut ja Siiristä vanhoja.
Ja kuten huomaa, ei Kaapo yhtään kursaile edes kylässä ollessaan...
hienosti sujuu tuo pöydänreunalla kerjääminen.... ;O)

Tosin, ONNEKSI tulin tänne kurkkimaan....
Tuli näet tuo ongelmien ongelma sitten vihdoin minullekin esiin...
Kuvatila loppui lopullisesti.... :O(

Tai onhan tuo jo loppunut aikoja sitten, mutta olen aina välillä tuolta Picasasta poistellut joitakin vanhempia ylätunniste- jne kuvia,
 jotka eivät enää ole käytössä..
Näin on tuota lisätilaa taas tullut hetkeksi.

Tässä sitten miettimään,mikä eteen.... :O(
Minullahan on tässä samassa Picasassa kuva-albumissa 
monen monituisen blogin kuvat,
eli kaikkien blogien kuvat siis saman käyttäjätilin alla,
koska blogitkin ovat samassa käyttäjätilissä.

Tämä vetää totiseksi....
Lisätilasta en suostu maksamaan...
Toinen käyttäjätilikin löytyy tosin jo ennestään, 
mutta kökköjen kökkö....
miten toimia....
Siirtääkö "Taivaanrannalla...." kokonaan toiselle käyttäjätilille...
Jättää muut tänne....
Ei tiedä....
Ei ymmärrä....
EI......... :O(

Kurjaa kuitenkin.
Taitaa mennä toinenkin viikko ennen kuin palailen, vaikka piti yrittää ensi viikolla saada taas jo aikataulut siihen malliin, 
että ehdin täälläkin aikaani "viettämään".

Kökkö....
Sanon minä ja vielä kerran..... :O(
Nyt ei auta muu tähän hätään.
Mietitään tätä ongelmaa sitten ensiviikolla.


keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Virkatut helmet


Jälleen virkkaamalla päälystettyjä puuhelmiä.
Tavallisia puuhelmiä.
Kaikki pujoteltuina säädettävään nauhaan.










tiistai 6. maaliskuuta 2012

Kaulakoru


Tuntuu, että nykyisin joka toinen päivä
on "laiskuus-päivä".


Onkohan tämä vakavaa?
Tai pitäiskö vain opetella sopeutumaan?
Niin tai näin.
Laiskuuspäivinäkin tehdään sentään joitain pieniä juttuja.


Ulkona oleva kevätmössö inhottaa....
Lenkin jälkeen koirapoika on niin yltäpäältä
 hienoisessa kura/pöly/mössössä...
Aivan kuin tuhkaa pesisi koirapojan turkista.
Kamalaa..... :O(


Ja sama suihkurumba kolmasti päivässä.
Pari kuukautta tässä ehti taas mennäkin, ettei tarvinnut
joka ulkoilun jälkeen koirapoikaa suihkuun heittää...


Heittää tosiaan..... ;O)
Eipä tuota melkein 60 kiloista koirapoikaa paljon heitellä...


Saatiin muuten taas aamulenkillä samainen ajokoiran näköinen raivohullu koira "kimppuumme",
joka on jo aiemminkin häiriköinyt lenkkejämme.
Taisi muutama valikoitu sana tulla heitetyksi koiran omistajalle.
Ehdotin hurtan lopettamistakin.
Viimeksi meidän koirapojan sadepuku repesi tuossa kohtaamisessa.


No, niin tai näin...
Joku kerta, jollekin vielä käy varmaan huonosti
ja toivottavasti en joudu olemaan sitä todistamassa...


Jotain kuvapuoltakin varmaan kaivattaisiin kehiin
tämän postauksen puitteissa.


JOTEN TÄSSÄ TULLEE:


Ruskeita puuhelmiä.
Vihreitä virkkaamalla päälystettyjä puuhelmiä.
Pujotettuina säädettävään nauhaan.
Isojen helmien halkaisija on noin 3 cm.
Koruja on vain tämä kappale,
mutta kuvia sitäkin runsaammin.... ;O)