.

.

.

SagaLife pukee, sisustaa ja asustaa. Kierrättää ja ehostaa arkeen ja juhlaan. Koruja, pukuja, sisustusta, elämääni kaiken keskellä. Lue ja tutustu.

torstai 6. lokakuuta 2011

Poikkeustila




Poikkeustila.....
Kyllä vaan.
Se täällä oli päällä heti aamusta.

Minullahan EI särje päätä. Ei oikeastaan koskaan.
Tosin, minulla on kuitenkin migreenipää, mutta....
Migreenikin iskee vain keskimäärin 3-5 vuoden välein. Eikä silloinkaan pää oikeastaan särje.
Vaan näkö menee, paikat puutuu,tärisen kauttaaltaan, pää tulee ihan turraksi ja olo on hutera. Mutta pää ei särje, tuntuu vaan oudolle.


Tänään herättiin kahdeksalta ja silloin se oli jo iskenyt.
Oikein kunnon jysäri!
Koko niska oli jäykkä. jos yskäisi päästä puristi...

Kolmen kilsan aamulenkki ei auttanut.
Aamukahvi ei auttanut.
Sitten oli pakko luovuttaa. Ajattelin, että jos olen viimeksi Buranan tunkenut naamariini  reilu 1,5 vuotta sitten, voin kai sitäkin tähän kokeilla......

Puoli tuntia..... Ja PIM! Olo on taas normaali..... ;O)
Hymynaama siksi, että minun normaali......
No.....
Se nyt on hyvin kyseenalainen asia....
Sillä en koskaan tai missään olomuodoissa taida kaikkien mielestä, tai kaikkien oikeaoppisten määritelmien mukaan ollakaan "normaali"..... ;O)
Enkä kyllä tahdokaan.


Mutta.
Minä hölmö en siis taas muistanut kun pitkän tauon jälkeen olen alkanut käydä hierojalla, ettei minua voi hieroa "kunnolla" kallonpohjasta.
Tässä sitä sitten taas ollaan.
Ensin hierojan jälkeen oli illalla ihan älytön huimaus. Seinät vaan pyöri ympärillä kun menin nukkumaan. Eilenkin vielä hieman.
Ja tänä aamuna sitten... Koko yläniska oli ihan jäykkä ja puristava kipu joka lähti tuolt aniskasta, josta siis päänsärky.
Ensi kerralla muistan!
Se on kyllä kumma, miten tämä aina on iskenyt siten, että yksi välipäivä jää tuohon väliin.




Ulkona sataa, eikä se juuri nyt tunnu hyvälle ajatukselle.
Kaivoin keskeneräisen Puro-sukan esille, josko siihenkin muutaman kerroksen jossain välissä ehtisi vääntää.

Sydämet Temposta virkatussa pikkukorissa, ovat nekin olleet kai vuodenpäivät kesken.... Odottavat sisälleen täytettä.
Sopisivatkohan nuo värinsä puolesta joulusydämiksi?

Miten ihmeessä yhdellä ihmisellä voi olla NIIN tuhottomasti keskeneräistä?

Taidan jollainlailla nauttia "vaiheessa" olosta. Siitä, ettei ole pakko tehdä juuri jotakin määrättyä, vaan on valinnanvapaus... monta polkua avoinna..... monta matkaa kuljettavana...
Niin töissä, kuin elämässäkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti